maanantai 3. elokuuta 2009

Hyvä-paha-ale

Paita vai mekko? (Modström)

En juossut ale-ostoksille juhannuksen jälkeen. Ei ollut tarvetta, eikä oikein rahaakaan. Halusin löytää vain mustan lörttöhuivin (löysinkin 5 €lla Vero Modasta). Olin tyytyväinen, vaikka punainen huivi jäi löytymättä.

Sitten piti ostaa poikaystävälle syntymäpäivälahja. Noh, matkalla tarttui mukaan myös Vagabondin tennarit. Ne olivat -50% alessa. Hankinta oli äärimmäisen onnistunut, kengät on jalassa vähän väliä. Ahvenanmaalta ostin Modströmin paitamekon. Olisin pärjännyt ilmankin, mutta täytyyhän jokin matkamuisto saada. =) -40% teki hullaantumisesta kivempaa.

Ainoa harkittu ja odotettu ale-asia oli Asosin sandaalit, joita kyttäilin vähän väliä. Jaksoin odottaa, enkä tarttunut ensimmäiseen alennukseen. Odotukseni palkittiin, kun hinta laski lisää. Pieni takapakki tuli kuitenkin. Olisin ottanut koon 8, mutta se ehti loppua, ja vain hetki ennen tilaukseni tekemistä. Jännitin lopputulosta, mutta koko 7 jäi käyttööni. Sandaalien kanssa ei ole niin millimetreistä kiinni. (Oma kokoni on siis n. 40,5 joten oikea koko on välillä vaikea löytää. Lisäksi minulla oli käsitys, että Asosin kengät ovat ehkä vähän pienellä mitoituksella. Jos nyt pitäisi ostaa "tavalliset" kengät, ottaisin koon 8.)

Asosin hinnoittelu on muuten hämmentävä. Oli nimittäin -30% alennuskausi kesän alussa. Kun hinnat palautuivat normaaleiksi, kyseiset sandaalit tulivatkin kalliimmiksi kuin ennen alea, ovh-hinta siis nousi. Kun ale alkoi, ruskeat kengät halpenivat enemmän kuin mustat. Kun tein tilaukseni, hintaero oli 3 puntaa. Nyt ruskeiden hinta on noussut 2 puntaa. Vähän kuin lentolippuja ostaisi..

Olin tyytyväinen ostoksiini ja luulin, että alerekit tyhjenisivät ennen kuin minua löytäisi kaupoista. En tarvinnut mitään. Mitä nyt haaveilin vajaamittaisista, tummista, siisteistä, mutta kuitenkin rennoista, resorireunaisista housuista. Serpentiinistä, tuolta täyspitkien kesämekkojen valtakunnasta, ne löytyivät. Vahingossa, -50% alella eli 15 €lla. Oho!

Mielessäni oli myös hailakan vaaleanpunainen teepaita. Olisiko Ginassa sellainen? Ei tarttunut kainaloon, mutta viereisessä Aleksi 13ssa elettiin hetkeä myöhemmin draamaa. Kaivelin puolihuolimattomasti -70%-koria. Sieltä löytyivät Bronxin nauhakorkokengät. Myyjä oli ne sinne aamulla siirtänyt, viimeisen parin, kokoa 41. Rauhoittelin itseäni, ne ovat varmasti liian suuret. No eivät olleet. Pakko ne sitten oli ottaa. 80 € oli enää alle 24 €. Olin ostanut jo nauhasandaalit, mutta silti. Olisi jäänyt kaivelemaan.

Kaikkia ale-asioita on ollut kiva käyttää, pari asua muistin kuvatakin.

paita H&M / housut Serpentiini / sandaalit Asos/ laukku Marc Jacobs (Ebay)

paita River Island (Ebay) / housut Serpentiini / kengät Bronx

River Islandin paidassani ja Stella McCartneyn syksyn näytöksen taustalavasteessa on mielestäni paljon samaa. =) Sami Sykkö osasi kertoa lavasteesta. Tekijät ovat Chapmanin taiteilijaveljekset. He olivat innostuneet piirtämään Sam Taylor Woodin valokuvan päälle. (Myös paitani painokuvissa on yhdistetty valokuvia ja "maalausta".) Sykön mielestä "lavaste oli kuin kuvitus satukirjasta, jossa seuraavalla aukeamalla joku joutuu jonkun vangiksi tai pelastuu." Toivottavasti syksyni on pelastettu!


Ale-löydöt, Vagabondin kengät (kaipaisivat jo siistimistä), Pieces-huivi Vero Modasta, Ril's-laukku äidille ja LG:n pyykinpesukone

Ainakin pesukoneongelmani on ratkaistu. Vuonna 2003 ensimmäisillä osa-aikatyöpalkoilla ostamani Zanussi-kone hajosi juuri ennen Ahvenanmaan matkaamme. Onneksi saanemme vakuutuksesta kelpokorvauksen. Uusi LG on hieno! Ajastin, digitaalinen näyttö, linkouskierroksia 1400 (-> huomattavasti kuivempaa pyykkiä) ja rypistymisen esto jne. Ja alennusta Gigantin nettikaupassa 150 €. Nyt vain toivon, että kone kestää käytössä.

Myös äiti sai jotain. Ostin hänelle syyslaukuksi -40% alella Ril'sin laukun. Niitä (ja monia muita malliston laukkuja) jäi vielä Makkaratalon Aleksi 13een. Oli myös paljon muita hyviä tarjouksia.

Miksi sitten kirjoitin paha-ale? Tykkään alennusmyynneistä. Tykkään tehdä löytöjä. Samoja elementtejä on Ebayssa. Mutta yksi hieno asia on second hand löydöissä. Niitä ei tarvinnut valmistaa vain minua varten.

Yritän ostaa kestäviä ja laadukkaita vaatteita, jotka voin mahdollisesti laittaa itse myöhemmin kiertoon. Vähintään toivon niiden kestävän omassa käytössäni. Silti joskus hairahdun tai en vain raaski ostaa kallista tuotetta. Ostan edullisemman.

Kuluttaja voi tehdä valintoja. Valintojen tekeminen on kuitenkin vaikeaa. Huomaan palaavani tuon tuostakin Jyrki Kiiskisen kolumniin "Kohtuullisuudesta" ja tasa-arvomittareita käsittelevän postaukseni aihepiireihin.

Ei kommentteja: