YstävistäOlen saanut ystäviä sieltä ja täältä. On sellaisia, joiden kanssa sovin kirpputorireissuista ja sunnuntaibrunsseista, ja sellaisia, joiden kanssa jaan saman musiikkimaun. Sitten ovat he, joiden kanssa muistelen vanhoja. (Kukaan muu ei jaksaisi kuunnella sitä.) Opiskeluiden ohessa on myös syntynyt eräänlainen yhteisö, joka pitää huolta omistaan. Ja monia muita ihania ihmisiä. =)
Joskus käy niin, että tiet erkanevat ystävän kanssa. Yleensä ei tapahdu mitään dramattista. Toinen ihminen vain häipyy kuvasta, vähän vahingossa. Tai muuttaa pois. Olen kait siinä mielessä erikoinen, että en ajattele ystävyyttä ikuisuuteen jatkuvana projektina. Tietystikään en halua menettää pitkäaikaisia ystäviäni. On kuitenkin mielestäni parempi saada uusia ystäviä, vaikka he kuuluisivatkin vain tiettyyn elämänvaiheeseen, kuin olla ilman sellaista ystävyyttä.
PuolisostaOlen ollut saman pojan kanssa ikuisuuden. Oikeastaan olemme muuttumassa jo mieheksi ja naiseksi, mutta kutsun häntä silti poikaystäväksi. Hän on paras ystäväni ja rakastajani.
En usko, että onnellisuuteen itseasiassa tarvitaan kumppania. Voi hyvin pärjätä ilmankin. Jos kuitenkin on haku päällä, ei kannata lähteä liikkeelle lista vaatimuksia kädessä. Rakkaudelle on annettava mahdollisuus. =) Ei hullaantumisessa ole kuitenkaan mitään järkeä. Ei voi antaa tyhjentävää vastausta, miksi haluaa olla juuri tuon tietyn ihmisen kanssa, eikä jonkun toisen. Tuntuu vain siltä.
Opiskeluista ja kivoista töistäLöysin oman opinahjoni vähän sattumalta. Halusin opiskella monia asioita ja keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin. Lukiossa luin suurinpiirtein kaikkia reaaliaineita, ja sellainen vaihtoehto tuntui tylsältä, että olisin erikoistunut yhteen tieteen alaan. Opiskelut ovat vastanneet odotuksiini, mutta myös teekkarielämä on hauskaa. =)
Työelämässä olen ollut opintojen ohella ja kesätöissä. Oman alan työt ovat olleet mieluisimpia. Ja niistä hyvistä uutisista. Sain nimittäin osa-aikaisen työpaikan. =) Aloitan ensi maanantaina.
Nuorille, varsinkin tytöille, pitäisi kuitenkin kertoa,
minkälainen (akateeminen) työelämä usein nykyään on. Miltä tuntuu elää silppu- ja pätkätöitä tehden. En tarkoita, että pätkätöiden tekijä olisi huonompi arvoinen työntekijä, en todellakaan. Päinvastoin. Mutta helppoa se ei ole. Myös ansiotasolla on väliä.
Varmoja työpaikkoja ei ole enää olemassakaan, mutta vakituisessa työsuhteessa on kuitenkin oma turvansa. Jos opiskeluun ja uraan suhtautuu intohimoisesti, ei usein edes harkitse muita vaihtoehtoja. Taitelijan on pakko tehdä taidettaan. Hyvä niin. Me muut, jotka teemme töitä myös elanto-mielessä, voimme miettiä eri vaihtoehtoja.
Hyvästä olostaAloitin eilen jälleen joogan. Mietin koko ajan, miten olen voinut olla joogaamatta koko kesän. Hathajoogaohjaajani on ihana. Hän muistuttaa, miten tärkeää on muistaa hoitaa kehoaan, rauhoittua, hengittää syvään ja hiljentyä. Olla myötämielinen itselleen. Antaa ajatusten virrata ja negatiivisuuden häipyä jonnekin pois.
Olen myös alkanut juosta, kuten aiemmin
kerroinkin. Olen harjoitellut säännöllisen epäsäännöllisesti. Juoksen nykyään mieluummin kuin kävelen. Joskus juoksen oikeastaan koko lenkin, joskus vähemmän. Omien tuntojen mukaan. Haluan silti tsempata itseäni, koska juoksemisesta tulee hyvä olo.
Suhteellisuuden tajustaAina sanotaan, että yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa. Tosiasiassa pieni määrä ihmisiä todella on muuttanut maailmaa. Olenkin kiinnostunut niistä ihmisistä, ilmiöistä ja asioista, jotka olivat tai ovat merkityksellisiä. Siksi kait tykkään myös tyyliasioista, nekin ovat jatkuvassa muutoksessa.
Näin ollen olen dokumenttifriikki. Katson kaikkea laidasta laitaan. Tieto lisää tuskaa. En halunnut lähteä vaihtoon Kiinaan, koska ihmisoikeudet kauhistuttavat. En halua lomalle Turkkiin, koska kurdien tilanne ei miellytä.
Olen myös herkkä. Minun on suojeltava itseäni. Ei niin, että sulkisin silmäni epäkohdilta. En kuitenkaan ota maailman tuskaa kannettavakseni.
Niin teki Anna-Leena Härkösen sisko, joka päätyi lopulta itsemurhaan. Härkönen kirjoitti aiheesta romaanin
Loppuunkäsitelty, joka löytyy myös omasta hyllystäni. En ole sitä kuitenkaan lukenut, jostain syystä. Härkösen haastattelu, jossa hän kertoi siskostaan, sai minut entistä tiukemmin pitämään jalat maassa. Sisko oli lähtenyt ihmisoikeustyöhön Turkin kurdialueelle. Takaisin tullessaan hän kertoi häpeävänsä rotuaan. Herkkä tyttö ei kestänyt näkemiään ja kuulemiaan asioita.
Ihminen voi loputtomiin yrittää ymmärtää maailmaa. Kompleksisuus on kiehtovaa. Mutta on myös muistettava nauttia elämästä. Seikkailtava. Pysähdyttävä olemaan onnellinen.
Mistä on sinun onnesi tehty?
Kuvat ovat Gemma Boothin ja W-lehden elokuun numerosta (mallina Guinevere Van Seenus, kuvaajana Mario Sorrenti).
