Mistä on onnelliset tytöt tehty?

Ystävistä
Olen saanut ystäviä sieltä ja täältä. On sellaisia, joiden kanssa sovin kirpputorireissuista ja sunnuntaibrunsseista, ja sellaisia, joiden kanssa jaan saman musiikkimaun. Sitten ovat he, joiden kanssa muistelen vanhoja. (Kukaan muu ei jaksaisi kuunnella sitä.) Opiskeluiden ohessa on myös syntynyt eräänlainen yhteisö, joka pitää huolta omistaan. Ja monia muita ihania ihmisiä. =)

Joskus käy niin, että tiet erkanevat ystävän kanssa. Yleensä ei tapahdu mitään dramattista. Toinen ihminen vain häipyy kuvasta, vähän vahingossa. Tai muuttaa pois. Olen kait siinä mielessä erikoinen, että en ajattele ystävyyttä ikuisuuteen jatkuvana projektina. Tietystikään en halua menettää pitkäaikaisia ystäviäni. On kuitenkin mielestäni parempi saada uusia ystäviä, vaikka he kuuluisivatkin vain tiettyyn elämänvaiheeseen, kuin olla ilman sellaista ystävyyttä.

Puolisosta
Olen ollut saman pojan kanssa ikuisuuden. Oikeastaan olemme muuttumassa jo mieheksi ja naiseksi, mutta kutsun häntä silti poikaystäväksi. Hän on paras ystäväni ja rakastajani.

En usko, että onnellisuuteen itseasiassa tarvitaan kumppania. Voi hyvin pärjätä ilmankin. Jos kuitenkin on haku päällä, ei kannata lähteä liikkeelle lista vaatimuksia kädessä. Rakkaudelle on annettava mahdollisuus. =) Ei hullaantumisessa ole kuitenkaan mitään järkeä. Ei voi antaa tyhjentävää vastausta, miksi haluaa olla juuri tuon tietyn ihmisen kanssa, eikä jonkun toisen. Tuntuu vain siltä.

Opiskeluista ja kivoista töistä
Löysin oman opinahjoni vähän sattumalta. Halusin opiskella monia asioita ja keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin. Lukiossa luin suurinpiirtein kaikkia reaaliaineita, ja sellainen vaihtoehto tuntui tylsältä, että olisin erikoistunut yhteen tieteen alaan. Opiskelut ovat vastanneet odotuksiini, mutta myös teekkarielämä on hauskaa. =)

Työelämässä olen ollut opintojen ohella ja kesätöissä. Oman alan työt ovat olleet mieluisimpia. Ja niistä hyvistä uutisista. Sain nimittäin osa-aikaisen työpaikan. =) Aloitan ensi maanantaina.

Nuorille, varsinkin tytöille, pitäisi kuitenkin kertoa, minkälainen (akateeminen) työelämä usein nykyään on. Miltä tuntuu elää silppu- ja pätkätöitä tehden. En tarkoita, että pätkätöiden tekijä olisi huonompi arvoinen työntekijä, en todellakaan. Päinvastoin. Mutta helppoa se ei ole. Myös ansiotasolla on väliä.

Varmoja työpaikkoja ei ole enää olemassakaan, mutta vakituisessa työsuhteessa on kuitenkin oma turvansa. Jos opiskeluun ja uraan suhtautuu intohimoisesti, ei usein edes harkitse muita vaihtoehtoja. Taitelijan on pakko tehdä taidettaan. Hyvä niin. Me muut, jotka teemme töitä myös elanto-mielessä, voimme miettiä eri vaihtoehtoja.

Hyvästä olosta
Aloitin eilen jälleen joogan. Mietin koko ajan, miten olen voinut olla joogaamatta koko kesän. Hathajoogaohjaajani on ihana. Hän muistuttaa, miten tärkeää on muistaa hoitaa kehoaan, rauhoittua, hengittää syvään ja hiljentyä. Olla myötämielinen itselleen. Antaa ajatusten virrata ja negatiivisuuden häipyä jonnekin pois.

Olen myös alkanut juosta, kuten aiemmin kerroinkin. Olen harjoitellut säännöllisen epäsäännöllisesti. Juoksen nykyään mieluummin kuin kävelen. Joskus juoksen oikeastaan koko lenkin, joskus vähemmän. Omien tuntojen mukaan. Haluan silti tsempata itseäni, koska juoksemisesta tulee hyvä olo.

Suhteellisuuden tajusta
Aina sanotaan, että yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa. Tosiasiassa pieni määrä ihmisiä todella on muuttanut maailmaa. Olenkin kiinnostunut niistä ihmisistä, ilmiöistä ja asioista, jotka olivat tai ovat merkityksellisiä. Siksi kait tykkään myös tyyliasioista, nekin ovat jatkuvassa muutoksessa.

Näin ollen olen dokumenttifriikki. Katson kaikkea laidasta laitaan. Tieto lisää tuskaa. En halunnut lähteä vaihtoon Kiinaan, koska ihmisoikeudet kauhistuttavat. En halua lomalle Turkkiin, koska kurdien tilanne ei miellytä.

Olen myös herkkä. Minun on suojeltava itseäni. Ei niin, että sulkisin silmäni epäkohdilta. En kuitenkaan ota maailman tuskaa kannettavakseni.

Niin teki Anna-Leena Härkösen sisko, joka päätyi lopulta itsemurhaan. Härkönen kirjoitti aiheesta romaanin Loppuunkäsitelty, joka löytyy myös omasta hyllystäni. En ole sitä kuitenkaan lukenut, jostain syystä. Härkösen haastattelu, jossa hän kertoi siskostaan, sai minut entistä tiukemmin pitämään jalat maassa. Sisko oli lähtenyt ihmisoikeustyöhön Turkin kurdialueelle. Takaisin tullessaan hän kertoi häpeävänsä rotuaan. Herkkä tyttö ei kestänyt näkemiään ja kuulemiaan asioita.

Ihminen voi loputtomiin yrittää ymmärtää maailmaa. Kompleksisuus on kiehtovaa. Mutta on myös muistettava nauttia elämästä. Seikkailtava. Pysähdyttävä olemaan onnellinen.

Mistä on sinun onnesi tehty?


Kuvat ovat Gemma Boothin ja W-lehden elokuun numerosta (mallina Guinevere Van Seenus, kuvaajana Mario Sorrenti).

Lopulliset ratkaisut

Olin 16-vuotias, kun päätin hankkia tatuoinnin. Samalla päätin kuitenkin odottaa siihen asti, että täytän 24 vuotta. Noh, tuo maaginen luku on kääntynyt jo aikoja sitten, mutta ihoni on säilynyt kuvattomana. Syykin on yksinkertainen. En ole saanut päätettyä aihetta. Ajattelin, että jonakin päivänä kuva tulee itsestään ajatuksiini. Ja nyt oli sen aika.

Selkämykseeni muuttaa pöllö. =) Kuvasta tulee sarjakuvamainen ja ehkä graafinenkin. Eikä kovin suuri. Kuvan etsiminen on nyt käynnissä. Aikaa on hyvin, koska en aio ryhtyä toimeen ennen vaihtoani Taiwanissa. Joskus vuoden päästä aikaisintaan.

Tykkään fiiliksestä, mutta ei silti tällainen..

Katsotaan, miten asia kehittyy.

Ja miksi valitsin juuri pöllön, johtuu paitsi lapsena koulussa nikkaroimastani linnunpöntöstä pöllöille, myös halustani tulla viisaaksi ja sivistyneeksi. Ikäkriiseistä huolimatta en ole sinänsä ikinä pelännyt vanhenemista. Olen ajatellut iän tuovan mukanaan viisautta, jota muutoin ei voi hankkia. Sivistys liittyy akateemisuuteen, mutta myös yleiseen tiedonjanoon ja muiden ihmisten kunnioittamiseen.

Ja miksi 24-vuotiaana. Silloin naimattomasta naisesta tuli aikoinaan vanhapiika ja piti alkaa maksaa vanhapiikaveroa. Olen seurustellut vuosia, mutta kutsun silti itseäni toisinaan vanhaksi piiaksi. Nimitys huvittaa minua. Yhteiskuntanormia vastaan toiminut naimaton nainen sai liikanimen. Minulle se tarkoittaa uskallusta kulkea omia polkuja ja olla riippumaton. Suhtaudun parisuhteeseeni/ yleisesti parisuhteisiin myönteisesti, kuten myös avioliittoon. Silti jaksan olla ällistynyt niistä paineista, joita naisille kasataan parisuhteeseen ja perheen perustamiseen liittyen. Yksinäinen nainen ei ole säälittävä, hän on rohkelikko.

Mentiinpäs aivan sivu-urille. Mutta niin, linkkejä pöllökuviin otetaan mieluusti vastaan!

P.S. Mukavaa viikonloppua! Touhua on niin, etten ehdi ennen ensi viikkoa päivittelemään..

Sitten tää laittais tälle nää liilat kengät

London College of Fashion ja interaktiivisia nettikauppapalveluja tarjoava Schway ovat ryhtyneet yhteistyöhön. BA Fashion Design Realisation -kurssi on ensimmäinen, joka osallistuu projektiin. Kyse on opiskelijoille tarjottavasta mahdollisuudesta esitellä luomuksiaan interaktiivisesti. Halukkaat pääsevät siis "hypistelemään" ja kokoelman vaatteista voi luoda haluamiaan asukokonaisuuksia.

Brändäyskoulu postauksessani jo harmittelin, miten suomalaiset ei vaan osaa tuotteistaa ideoitaan innovaatioiksi asti. Tässä olisi nyt yksi uusi idea varastettavaksi. On oikeasti eri asia kokeilla nuoren suunnittelijan mekkoa näytenuken päällä kuin katsoa pelkkiä mainoskuvia (vaikka ei niistä saa silti tietysti luopua! miten ihania mainoskuvat voivatkaan olla..). Kaikkihan tietävät, miten kynnys ostaa madaltuu, kun voi vähän "testata" ensin.. Vähän kuin leikkisi paperinukeilla. =)

Tietystikään nuorilla suunnittelijoilla ei ole varaa hankkia käyttöönsä interaktiivista netti(kauppa)työkalua. Siksi voitaisiinkin perustaa uuteen Aalto-yliopistoon projekti, jossa tekniikan- ja taidepuolen opiskelijoiden tietotaito yhdistettäisiin. Voitaisiin luoda opiskelijoiden käyttöön nettityökaluja, jotka voisivat olla esim. 5 vuoden ajan valmistumisesta ilmaiseksi opiskelijoiden käytössä. (Vaikka teekkari olenkin, itse en opiskele ohjelmointia tms. nörtteilyä, joten mitään valmista konseptia en osaa esittää.) Tärkeintä olisi poikkitieteellisyys, koulutusohjelmasta riippumatta.

Noh, olihan taas paasausta.

Mutta oli siellä oikeasti aika kivoja vaatteitakin. Innostuin Tazeem Akhtarin kuoseista, Gintare Jankunienen uutta ja vanhaa jännästi sekoittelevista vaatteista sekä, yllätys yllätys, suomalaissyntyisen Liinu Leinikki Nuortion kreikkalaisjumalia ja 80-lukua yhdistelevistä asukokonaisuuksista. Onnekseni löysin myös malliston catwalk-kuvia.

Sama Liinu Nuortion mekko oli myös Schway-kuvassa =)

Mallistoa voi näppäillä syyskuun loppuun asti sivustolla.

Helpottaisiko sinun ostopäätöstäsi mallinukella leikkiminen?

P.S. Olen siis palannut matkaltani. Kuvia seuraa myöhemmin..

Tasa-arvomittarit

Luin Rosa Meriläisen Hesarin kolumnin ” Tuksumpi look ja muut yhteiskunnan mittarit”. Lukemisen jälkeen aloin jostain syystä pohtia, miten Kiinassa naisten tasa-arvo(ttomuus) oikein näkyy pukeutumisessa. (Ehkä lähtö Taiwaniin on jo takaraivossa.) Minulla on päässäni sellainen stereotyyppinen mielikuva, miten naisten asema on muuttunut siellä talouskasvun ja modernisaation myötä. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kokosin kuvia, joista ehkä välittyy ajatukseni.













Olen ollut aika pettynyt siihen, minkälaisen roolin kiinalaisnaiset ovat ottaneet. Samaan meille tuttuun länsimaiseen kaavaan kun on helppo puskea, mutta mikä on se lisäarvo, joka tästä seuraa?! Kopioiminen on surullista. Mikseivät kiinalaisnaiset keksi jotain ihan uutta ja muuta, josta muu maailma innostuisi. Minihame ei ole = modernisaatio.

Sitten luin blogi-artikkelin, joka avasi silmiäni vähän.
”Millions of Chinese girls were once unwanted, unloved and unappreciated. So can you really blame them for having so much drive to succeed elsewhere in the world? Even till today, they have little opportunities back home compared to their Asian counterparts.”

Hmm.. En tiedä onko tässä leikissä todellisia voittajia, mutta enpä enää halua mennä tuomitsemaan naisia postimerkkiinkään pukeutuneena. Seksikäs pukeutuminen voi todella tuoda naiselle vapautta. Silti olen täsmälleen samaa mieltä Rosan kanssa tuksu-mittarista: ”Pääsääntöisesti sukupuolen ylikorostaminen kautta linjan korreloi käänteisesti naisen vapauden kanssa.”

Kyse lienee siitä, kuinka paljon hyviä miesehdokkaita on tarjolla ja miten riippuvaisia naiset ovat taloudellisesti miehistään. Kaikkihan tiedämme, mitä esim. venäläisnaisista ajatellaan. Venäjällä on valtavasti vakavien ongelmien kanssa kamppailevia nuoria miehiä, yleisimpänä alkoholismi. Perheestään huolehtimaan kykenevistä miehistä on pulaa ja kilpailu heistä on kovaa. Yksinäinen nainen kun on turvaton. Moni nuori neito kilpailee mahdollisuudesta hyvään elämään käyttämällä huikeita korkoja, paljastavia mekkoja ja värikästä huulipunaa. Kyse ei lopulta taida olla muusta, vaikka omasta mielestäni ollaan menty jo aivan liian pitkälle.

Toisaalta Itä-Euroopassa uskalletaan olla naisellisia. Olen joskus kuullut sääliviä kommentteja siitä, miten suomalaisnaiset ovat tasa-arvonsa vankeja, kun housut ja matalat kengät mielletään tasavertaisuuden symboleiksi.

Rosan kolumnia kommentoineet kysyivät, että tarkoittaako tämä sitä, että burkha olisi tasa-arvoisin vaate. Mielestäni burkhan käytössä on kyse siitä, mikä on sallittua ja mikä on haluttua. Islaminuskoisissa maissa hyvä nainen on siveä ja "puhdas". Hyvä vaimoehdokas ja siveä nainen suojaa itsensä. Jos mokaa, eli toimii siveyssääntöjä vastaan, voi käydä niin, ettei kukaan enää huoli naista puolisokseen. Islaminuskoisissa maissa naisia kohdellaan usein silti erittäin hyvin, jos he toimivat normien mukaan. Pahempi juttu tietysti, jos mokaa. Ainahan se menee niin, että jos mahtuu ja haluaa normiin/muottiin, on oman paikan löytäminen helpompaa kuin siihen kykenemättömillä.

Mielessäni on yksi moderni feministi, joka ei pelkää käyttää korkokenkiä tai hametta, mutta on huiman ammattitaitoinen, arvostettu ja ihailtu persoona. Sofi Oksanen. Aina kun joskus harvoin näen Sofin jossakin, menen ihan omituiseen tilaan. Hyvä että muistan hengittää. Tällaisia naisia haluaisin nähdä Suomessa enemmänkin. (Uusimmassa Trendissä oli mielenkiintoinen Leena Sarven ja Sofin yhteishaastattelu, kannattaa lukea. :)

Koska Rosan kolumnissa pohdittiin muutakin kuin pukeutumista ja en halua nyt liian vakavaksi heittäytyä, mietin vielä toistakin Rosan mittaria.

Nimittäin mersu-mittaria, mutta Suomessa. ”Paitsi että mersutiheys tässä tapauksessa kertoo järjestäytyneestä rikollisuudesta, se kertoo myös show off –kulttuurista.” Koto-Suomessa eivät ole toistaiseksi kummisedät ajaneet, ainakaan minun ohi, tummennetuin lasein varustelluissa macho-mersuissa, joten keskityn show off -puoleen.

Nimittäin hyvä design eli muotoilu ei ole juuri koskaan halpaa. Milloin ostaa statusta entä milloin kaunista & toimivaa (=designia)? Toisaalta nämä asiat menevät usein käsikädessä. Ihminen, joka arvostaa designia ja haluaa siitä maksaa, on tietysti materialisti. Mutta miksi ostaa ruma ja tai ainakin halpa tuoli, joka hajoaa pian, kun voi ostaa tuolin, joka kestää ja näyttää hyvältä. Maailman mittakaavassa tämä on tietysti älytöntä. Istuin on istuin ja kestävän penkin voi rakentaa itsekin. Säästyneet rahat voisi lahjoittaa kehitysprojekteihin. Mutta minä en ole onnellinen rumien tavaroiden keskellä.. Huh!

Olisiko kyse kohtuudesta. Kohtuullisuus on in, kohtuuttomuus out (varsinkin näin laman ja ilmastomuutoksen jyskyttäessä niskassa).

Kuin sattumalta Hesarin toinen kolumnisti Jyrki Kiiskinen kirjoitti kohtuullisuudesta. Hän pohtii, minkälaiseen kohtaloon kohtuuton ja kohtuullinen ihminen on tuomittu. "kohtuuttomia ihmisiä on montaa lajia. Osa pinnistelee pysyäkseen kaidalla tiellä, etsiäkseen vain kohtuullisen kohtuuttomia nautintoja. Se on surkea kohtalo. Sellaiset ihmiset ovat tuomittuja epäonnistumaan."

Mutta kohtuullisuus on suhteellinen ja kulttuurisidonnainen käsite. Ruotsissa on ihan kohtuullista ostaa kallis auto, jos se on esim. biodiesel. Tai itse asiassa vaikkei edes olisi. Onko meillä, ainakin jos se on biodiesel?


Kiinalaisnaiset: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9