tiistai 16. kesäkuuta 2009

Tasa-arvomittarit

Luin Rosa Meriläisen Hesarin kolumnin ” Tuksumpi look ja muut yhteiskunnan mittarit”. Lukemisen jälkeen aloin jostain syystä pohtia, miten Kiinassa naisten tasa-arvo(ttomuus) oikein näkyy pukeutumisessa. (Ehkä lähtö Taiwaniin on jo takaraivossa.) Minulla on päässäni sellainen stereotyyppinen mielikuva, miten naisten asema on muuttunut siellä talouskasvun ja modernisaation myötä. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kokosin kuvia, joista ehkä välittyy ajatukseni.













Olen ollut aika pettynyt siihen, minkälaisen roolin kiinalaisnaiset ovat ottaneet. Samaan meille tuttuun länsimaiseen kaavaan kun on helppo puskea, mutta mikä on se lisäarvo, joka tästä seuraa?! Kopioiminen on surullista. Mikseivät kiinalaisnaiset keksi jotain ihan uutta ja muuta, josta muu maailma innostuisi. Minihame ei ole = modernisaatio.

Sitten luin blogi-artikkelin, joka avasi silmiäni vähän.
”Millions of Chinese girls were once unwanted, unloved and unappreciated. So can you really blame them for having so much drive to succeed elsewhere in the world? Even till today, they have little opportunities back home compared to their Asian counterparts.”

Hmm.. En tiedä onko tässä leikissä todellisia voittajia, mutta enpä enää halua mennä tuomitsemaan naisia postimerkkiinkään pukeutuneena. Seksikäs pukeutuminen voi todella tuoda naiselle vapautta. Silti olen täsmälleen samaa mieltä Rosan kanssa tuksu-mittarista: ”Pääsääntöisesti sukupuolen ylikorostaminen kautta linjan korreloi käänteisesti naisen vapauden kanssa.”

Kyse lienee siitä, kuinka paljon hyviä miesehdokkaita on tarjolla ja miten riippuvaisia naiset ovat taloudellisesti miehistään. Kaikkihan tiedämme, mitä esim. venäläisnaisista ajatellaan. Venäjällä on valtavasti vakavien ongelmien kanssa kamppailevia nuoria miehiä, yleisimpänä alkoholismi. Perheestään huolehtimaan kykenevistä miehistä on pulaa ja kilpailu heistä on kovaa. Yksinäinen nainen kun on turvaton. Moni nuori neito kilpailee mahdollisuudesta hyvään elämään käyttämällä huikeita korkoja, paljastavia mekkoja ja värikästä huulipunaa. Kyse ei lopulta taida olla muusta, vaikka omasta mielestäni ollaan menty jo aivan liian pitkälle.

Toisaalta Itä-Euroopassa uskalletaan olla naisellisia. Olen joskus kuullut sääliviä kommentteja siitä, miten suomalaisnaiset ovat tasa-arvonsa vankeja, kun housut ja matalat kengät mielletään tasavertaisuuden symboleiksi.


Rosan kolumnia kommentoineet kysyivät, että tarkoittaako tämä sitä, että burkha olisi tasa-arvoisin vaate. Mielestäni burkhan käytössä on kyse siitä, mikä on sallittua ja mikä on haluttua. Islaminuskoisissa maissa hyvä nainen on siveä ja "puhdas". Hyvä vaimoehdokas ja siveä nainen suojaa itsensä. Jos mokaa, eli toimii siveyssääntöjä vastaan, voi käydä niin, ettei kukaan enää huoli naista puolisokseen. Islaminuskoisissa maissa naisia kohdellaan usein silti erittäin hyvin, jos he toimivat normien mukaan. Pahempi juttu tietysti, jos mokaa. Ainahan se menee niin, että jos mahtuu ja haluaa normiin/muottiin, on oman paikan löytäminen helpompaa kuin siihen kykenemättömillä.

Mielessäni on yksi moderni feministi, joka ei pelkää käyttää korkokenkiä tai hametta, mutta on huiman ammattitaitoinen, arvostettu ja ihailtu persoona. Sofi Oksanen. Aina kun joskus harvoin näen Sofin jossakin, menen ihan omituiseen tilaan. Hyvä että muistan hengittää. Tällaisia naisia haluaisin nähdä Suomessa enemmänkin. (Uusimmassa Trendissä oli mielenkiintoinen Leena Sarven ja Sofin yhteishaastattelu, kannattaa lukea. :)

Koska Rosan kolumnissa pohdittiin muutakin kuin pukeutumista ja en halua nyt liian vakavaksi heittäytyä, mietin vielä toistakin Rosan mittaria.

Nimittäin mersu-mittaria, mutta Suomessa. ”Paitsi että mersutiheys tässä tapauksessa kertoo järjestäytyneestä rikollisuudesta, se kertoo myös show off –kulttuurista.” Koto-Suomessa eivät ole toistaiseksi kummisedät ajaneet, ainakaan minun ohi, tummennetuin lasein varustelluissa macho-mersuissa, joten keskityn show off -puoleen.

Nimittäin hyvä design eli muotoilu ei ole juuri koskaan halpaa. Milloin ostaa statusta entä milloin kaunista & toimivaa (=designia)? Toisaalta nämä asiat menevät usein käsikädessä. Ihminen, joka arvostaa designia ja haluaa siitä maksaa, on tietysti materialisti. Mutta miksi ostaa ruma ja tai ainakin halpa tuoli, joka hajoaa pian, kun voi ostaa tuolin, joka kestää ja näyttää hyvältä. Maailman mittakaavassa tämä on tietysti älytöntä. Istuin on istuin ja kestävän penkin voi rakentaa itsekin. Säästyneet rahat voisi lahjoittaa kehitysprojekteihin. Mutta minä en ole onnellinen rumien tavaroiden keskellä.. Huh!

Olisiko kyse kohtuudesta. Kohtuullisuus on in, kohtuuttomuus out (varsinkin näin laman ja ilmastomuutoksen jyskyttäessä niskassa).

Kuin sattumalta Hesarin toinen kolumnisti Jyrki Kiiskinen kirjoitti kohtuullisuudesta. Hän pohtii, minkälaiseen kohtaloon kohtuuton ja kohtuullinen ihminen on tuomittu. "
kohtuuttomia ihmisiä on montaa lajia. Osa pinnistelee pysyäkseen kaidalla tiellä, etsiäkseen vain kohtuullisen kohtuuttomia nautintoja. Se on surkea kohtalo. Sellaiset ihmiset ovat tuomittuja epäonnistumaan."

Mutta kohtuullisuus on suhteellinen ja kulttuurisidonnainen käsite. Ruotsissa on ihan kohtuullista ostaa kallis auto, jos se on esim. biodiesel. Tai itse asiassa vaikkei edes olisi. Onko meillä, ainakin jos se on biodiesel?


Kiinalaisnaiset: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9

Ei kommentteja: