keskiviikko 5. elokuuta 2009

Kesä on kiva

Lomamatkamme poikaystäväni kanssa suuntautui Ahvenanmaalle. Matkasimme autolla Kustavin kautta Brändöhön, jossa myös yövyimme. Suurin osa matkasta tosin taittui lossilla ja lautalla.

Majapaikka oli pettymys, joten suuntasimme illalliselle Lappo-saarelle, jossa vietettiin Lappofestiä. Siellä oli hauskaa, joten ei edes majapaikka enää harmittanut. Tilasimme myös paluumatkalle Brändöhön lautan. Oli aika huvittavaa soittaa kapteenille, että heippa, haetteko meidät myös pois, jos tullaan. Ja heti lupasi, vaikka varaus olisi pitänyt periaatteessa tehdä päivää aikaisemmin. Ei kuulemma ole niin pilkun päälle. =)

Lappo

Brändöstä matka jatkui jälleen seuraavana aamuna lautalla Vårdöhön. Hummelvikin satamasta ajoimme suoraan Kastelholman linnaan, jossa olikin spesiaalipäivä, keskiaikapirskeet (tietysti ohjelma oli ruotsiksi, joten osa infosta jäi pimentoon). Turnajaiset, tanssiaiset, markkinat ja ohjelmanumerot olivat hauskoja.

Linnanneito, juu'u =)

Pääsaarella kiertely oli mukavaa. Löysimme mm. ihanan joutsenien täyttämän lahden.


Marianhamina oli edelleen varsinainen kesäkaupunki. Söimme hyvin joka kerta, hotelli oli todella mukava, jopa ruotsin puhumista pääsi kokeilemaan.

Ihana tyyli, kaikki mätsää

Kotia kohti
Matkasimme Siljalla, laiva peruuttaa :P



Kesä on loma-aikaa, mutta myös arkea. Kesäarki on kivempaa kuin talviarki, koska niin moni viettää kuitenkin lomaa. Unelmien kesätyö olisi varmaankin lomakaupungissa. Leppoisat lomalaiset haluavat olla iloisia, pienistä hermostumatta. Kunhan palvelut toimii, kaikki on hyvin. =)

Varsinkin kesällä myös opiskelija haluaa syödä hyvin. Suomalainen ruoka on kuitenkin aika kallista. Lidl ei ole päivittäinen ruokakauppani, mutta muutamia ehdottomia suosikkeja olen löytänyt. Toimii myös piknikillä!



Vielä muutama kesäinen tunnelmakuva.


Piknikillä ystävien kanssa, herra saapui suoraan treeneistä

Joku tarjosi juomankin

Oman elämäni Kate Moss: pukeutuu mielenkiintoisesti, kaikki näyttää hyvältä, ja osaa myös olla ihan(a) höppänä =)

Paras tapa helliä itseään ja parisuhdettaan on syödä hyvin =)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haha, V-V tainnu juosta paikan päälle :D

-Tiina

yellow kirjoitti...

Juu, niinhän se =) Toivottavasti hyvät säät jatkuu, että pääset säkin vielä mukaan!