tiistai 30. kesäkuuta 2009

Mennään Finskillä!

Julia Lundsten

Julia Lundstenin Finsk kenkämallistot sulattavat sydämeni kerta toisensa jälkeen. Voisin käyttää niitä oikeastaan aina, joka tilanteeseen ja mielentilaan löytyy malli – harmi vain, että budjetti ei anna myöden. =(

Lundsten innostui suunnittelemaan kenkiä, koska kengät eivät vaatteiden tapaan näytä erilaisilta käyttäjänsä yllä. Intohimoinen suunnittelutyö on kantanut tulosta. Finsk on todella tunnettu maailmalla ja kotimaassakin on arvostusta tullut. Finsk oli yksi muotipostimerkkisarjaan päässeistä brändeistä. Merkin suunnitelleesta Laura Laineesta voisinkin kirjoittaa joskus.

kevät - kesä 2009 mallistoa maailmalta


Style Bubblen Susien onnistui kaivaa jostain kuvia syksyn 2009 mallistosta. Uuh.. jälleen ihanuuksia. Olen jo vuosia ollut kiintynyt kiilakorkoihin. Lundsten on onnistunut luomaan uudenlaisen version tutusta mallista. Kiilakorkosaappaat muistuttaa tämän kesän malliston kiilakorkokenkiä. Se tekeekin Finskistä niin ainutlaatuisen. Design on ajatonta, mutta silti se uudistuu aina uuden malliston myötä.

syksy talvi 2009


Finsk on tullut tunnetuksi puukoroistaan. Lundsten osaa luoda harkittuja kokonaisuuksia, joissa on aina jokin ”juju”, joka saa haltioitumaan. Värikkäät yksityiskohdat piristävät.

Näyttävyydessään omassa luokassa on pari, jonka Susie tiesi kertoa olevan osa mysteeristä ”Project 1”:a. Jännityksellä jatkoa odottamaan!


Kuvat Finsk-blogi & Style Bubble

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jänniä kenkiä :)
Osalla noista vois jopa olla aika hyvä kävellä, vaikka korkeilta näyttää. Paljonko maksaa Finskit?

yellow kirjoitti...

Kiitos kommentistasi =)

Julia Lundstenin mukaan kenkiä koekävellään ahkerasti ennen tuotantoon päätymistä, joten varmaankin istuvuus on hyvä. En ole silti koskaan itse edes kokeillut kenkiä, joten omaa kokemusta ei ole. =(

Hinnat ovat aika korkeita, 200 €sta ylöspäin.

Kenkiä myy moni verkkokauppa. Esim. Asos (http://www.asos.com/search/pgeSearch.aspx?q=finsk#parentID=-1&pge=0&pgeSize=20&sort=-1)

ja

Amélie Butique (http://shop.amelieboutique.com/finsk-30-c.asp)

Nyt vieläpä alehintaan!